Jämähdyksiä

Jämähdykset. 

Sohvan pohja, ajatussokkelot, loukut.

Kiukutti. Sanat jotka satuttivat, vaikkei niin ehkä ollut tarkoituskaan.

Tuntuu siltä, että ihmiset salaa rakastavat jämähdyksiä. On helppo sitoa itsensä tapoihin, jotka eivät välttämättä palvelekaan suurimpia unelmiasi. Huomaan sen itsessäni usein. 

Kavereiltani jos kysyisi, he määrittelisivät minut maailman taitavimmaksi ylianalysoijaksi. 

Kuitenkin viime aikoina, olen päättänyt luopua siitä. Se ei palvele minua, eikä suurimpia toiveitani. 

Olen kuitenkin jämähtänyt tietämättäni muihin asioihin. Kohteluun ihmissuhteissa, jota en todellakaan ansaitse. Sanoihin, jotka loukkaavat joille en tee mitään. Olen päättänyt muuttaa asian. 

Totuus kuitenkin on, että jokainen meistä on arvokas ja ihana ja täydellinen just sellasena kuin on ja ansaitsee kohtelua, joka saa vain hyvälle tuulelle. 

Uskon kuitenkin heijastuksiin. Se, että niitä sanoja jotka satuttavat tulee (vaikkei niitä ansaitsekaan) johtuu aina osittain omasta käytöksestä. Itsesyytökset on turhia, mutta tarkkailu on hyväksi. Mitä itse sanoinkaan viimeksi? Pyöritinkö sanat väärään muotoon? Loukkasinko?

Tunnit kuluivat. Ja viikot. Ja heijastukset muuttuivat kauniiksi. Hymyile. Saat halauksen vastaukseksi. Rakenna muureja. Saat lauseita, joita et halua kuulla. 

Mitä, jos jämähdettäisiinkin nauruun? Kutkutukseen? Hyvään oloon. Haleihin. Hölmöihin lauluihin. Virneisiin. 

Kohdeltaisiin toisia johdonmukaisesti. Ihanasti. Rakastavasti. 

Sitä kuitenkin haluamme.