Sun(ny)day

Onnellisuudesta ja kiitollisuudesta tulee puhuttua aivan liian vähän - ihan itselleenkin.

Tässä sunnuntai "aamu"kahvia naamariin vetäessä se vaan taas iski todella kovaa. Nimittäin kiitollisuus.

Miten hyvin mulla kaikki onkaan. Auringon valo paistaa ikkunasta sisään - hymyillyttää. 

Miksi en aina muista arvostaa tätä kaikkea?

Omaa ihanaa pientä kotiani, sänkyäni ja yleistä fiilistä siitä että kaikki on just nyt tosi jees.

Miten upeita tyyppejä mä oon elämääni saanu. Eilisen naurut saa vieläkin suupielet kaartumaan hymyyn. Viime aikoina olen virnuillut itsekseni. On taas tuntunut hyvältä. 

Tiiliksen kattojen päällä on lunta ja ikkunanlaudalla istuessa on rentouttavaa katsella ulos ja pysähtyä ihastelemaan kaikkea. 

Kaikkea.

Aikan hiton isosti sanottu, mutta joskus vaan kiitollisuus valtaa koko kropan varpaista päälakeen asti. 

On myös helvetin etuoikeutettu olo kaikesta siitä mitä mun elämä sisältää. Naurua päivästä toiseen, kuumaa kahvia ja lämpöä.  

Just nyt, just tässä, kaikki on tosi hyvin.

Kiitollisuus - välillä se iskee ja muuttaa kaiken. 

posliiniastiasto

Ja sanottuani ne sanat huojennuin,

olin taas kuin meri

                             välillä myrskyisä

mutta nyt tyyni lahti

Vaikka sanat kääntyivätkin päässäsi, enkä niitä toistaiseksi oikaissut

sait tietää jotain, 

                       mitä sinun jo kauan olisi pitänyt

mutta miksi astuessani sisään, tuntiessani kylmän lattian jalkojeni alla

tuntuu kuin olisin ulkopuolella

paluu märkään asvalttiin houkuttelevalta

Rauha

kuvasi sitä mitä ensimmäistä kertaa sisälläni tapahtui

ei kaarteluja mutkissa, nojaamista kaiteeseen

vaan hyppyjä ja suoraa tietä

p u to a mi s i a

pitkästä aikaa tuntui vahvalta

vaikka olin

kuin lattialle pudonnut posliiniastiasto

Ja kuinka makasimme selällään

pehmeä lakana allamme, 

nauroimme

jotain turhinta ikuisuudessa

ja kuinka tunsin kehosi hytkyvän

ja toivoin, 

että pysyisimme näin kunnes naururypyt juurtuvat kasvoillemme

nyt kaikki

on vain verkkokalvolle jääneitä kuvia,

sumuisia lauseita

kuin harsoilevia pilviä

jonka joka kohdan tarkasti näät

Haluan kuplia ja kimaltaa

Kadehdin ihmisiä, jotka kuplivat - laittavat kaikkensa asioihin joita tekevät. Ihmisiä, jotka idean tai inspiraation saadessaan elävät niin täysillä.
Haluaisin olla kupliva. Pursuta ideoita ja iloa. Olla positiivinen ja pakahtua onnesta. Tuntea tärinän sisälläni.
Kellua ideoiden laineilla. Haluan kuplia ja kimaltaa.
Nähdä kauas ja samalla lähellä olevan kauneuden - ja kerätä ideoita niistä molemmista. Haluan toteuttaa ne ideat.
Inspiroitua ilmeistä. Kerätä kauneutta. Syttyä sanoista.

Lapset kuplivat. Täyttyvät inspiraatiosta ja innostuksesta. Onnesta. Lapsen leikkiessä voi nähdä kylmien väreiden menevän selässään innostuksesta, onnesta. Onni lapsen kasvoilla on kuin kimalletta auringon paisteessa.
Miksei aikuisilla mene kylmiä väreitä onnesta?
Kai meneekin, mutta vain harvemmin. Inspiroituvat ihmiset tavoittelevat suuria asioita. Kuplivat ideoiden onnistuessa. Onneksi lasten kimaltaessa aikuiset heijastavat heidän iloaan.
Aikuisten pitäisi olla enemmän lapsia. Nauttia, iloita. Ei vain aina järkeillä ja pohtia. Mennä ja tehdä.
                  Kuplia ja kimaltaa.

Olematon

Matka, sanana niin lyhyt, tienä pitkä tai sitten olematon.

Tyhjä tai täynnä, siinä se ongelma varmaan piileekin.

Miten taas täyttää tyhjä ongelma?

Ennen ajattelin, että ongelmani ovat kiinni minussa kuin tatuoinnit. 

Ei ne suihkussa pois lähde, ei edes pesukoneessa.

Mutta jos ne ovatkin kuin vuorovesi, välillä pyyhkiytyy pois, välillä vyöryää kasautuen.  

Kasautumat - niin mitä niistä, kysyit. 

En osannut selittää, itsehän minä ne teen.

Kerrokset ihoni päälle, ongelmat ongelmien päälle.

Tapoja, joita edes laskuvesi ei vie mukanaan, koitin selittää.

Sanoit, että ratkaiset ne.

Et voi, kerroin. Koska ei niitä oikeasti ole.

Keksin ne.

Siinäpä se hauskuus onkin. Keksinnöissä.

Tiedemiehet niitä keksintöjä tekee, fiksut ihmiset.

Ei fiksut ihmiset ongelmia luo. Niin olen ajatellut.

Sehän olisi typerää.

Niimpä mietin kuinka sumussa voi elää, jos nousuvesi tuleekin silloin kun sen ei pitäisi.

Silloin, kun pitäisi olla onnellinen, kun kaikki on hyvin.

Kun kahvipannua kuljetetaan aurinkoisena iltapäivänä ohitsesi, ja tuoksu pyörii ympärilläsi.

Silloin kuuluu olla onnellinen. Pitäisi olla onnellinen.

Mutta ei, silloin se iskee, ikävä. Ei kolmelta yöllä, vaan viideltä päivällä. 

Kahvin tuoksu, muistot, sinä.

Kahvin tuoksu, niin yksinkertainen, arkinen, kuten sinä, siksi se sinusta muistuttaakin. 

Sinä pidit kahvista. 

Sen pitäisi olla yksinkertaista.

Ei. Kyllä kahvikin voi olla monimutkaista, olen oppinut sen.

Askel takaisin