posliiniastiasto

Ja sanottuani ne sanat huojennuin,

olin taas kuin meri

                             välillä myrskyisä

mutta nyt tyyni lahti

Vaikka sanat kääntyivätkin päässäsi, enkä niitä toistaiseksi oikaissut

sait tietää jotain, 

                       mitä sinun jo kauan olisi pitänyt

mutta miksi astuessani sisään, tuntiessani kylmän lattian jalkojeni alla

tuntuu kuin olisin ulkopuolella

paluu märkään asvalttiin houkuttelevalta

Rauha

kuvasi sitä mitä ensimmäistä kertaa sisälläni tapahtui

ei kaarteluja mutkissa, nojaamista kaiteeseen

vaan hyppyjä ja suoraa tietä

p u to a mi s i a

pitkästä aikaa tuntui vahvalta

vaikka olin

kuin lattialle pudonnut posliiniastiasto

Ja kuinka makasimme selällään

pehmeä lakana allamme, 

nauroimme

jotain turhinta ikuisuudessa

ja kuinka tunsin kehosi hytkyvän

ja toivoin, 

että pysyisimme näin kunnes naururypyt juurtuvat kasvoillemme

nyt kaikki

on vain verkkokalvolle jääneitä kuvia,

sumuisia lauseita

kuin harsoilevia pilviä

jonka joka kohdan tarkasti näät